#30 Esittelyssä me – ensimmäisen kauden päätös

Kauden viimeisessä jaksossa esittelemme toisemme ja jaamme omat mielipiteemme toisesta ratsastajana ja hevosen omistajana. Kesälaitumet kutsuvat, mutta käännämme katseemme jo podcastin toiseen kauteen, joka starttaa elokuussa. Kiitos kaikille tähän asti mukana olleille!

#29 Nuoren kilpaesteratsastajan arkea – vieraana Jasmin Kallio

Studiossamme käväisi vieraana nuori kilpaesteratsastaja Jasmin Kallio, joka kertoi meille treenaamisestaan ja kilpaesteratsastajan arjesta. Jasminin saavutuksia ovat mm. Suomenmestaruus, Poni GP:n voitto, PM-edustukset ja kansainväliset sijoitukset. Hän pitää perheensä kanssa tallia Kirkkonummella, jossa hänellä on tällä hetkellä viisi omaa hevosta, joista kolme on kilpailukäytössä.

#28 Hevosen kanssa maastossa

Jakson aiheena on tällä kertaa maastossa ratsastaminen. Miksi mennä maastoon ja mitä siellä ratsastaessa olisi hyvä pitää mielessä? Pohdimme myös turvallista liikkumista muun liikenteen seassa, sillä esimerkiksi uusi tieliikennelaki toi joitakin muutoksia ratsukoiden liikkumiseen 1.6.2020 alkaen.

#27 Hevosista ammatti – vieraana kouluratsastaja Mona-Lisa Westman

Keskustelemme studiossa valmentajamme ja pitkän linjan hevosalan ammattilaisen Mona-Lisa Westmanin kanssa siitä, millaista on, kun työ ja vapaa-aika yhdistyvät. Mona kertoo meille mm. millaista oli työskennellä huippuratsastaja Kyra Kyrklundin tallilla ja opiskella Ypäjän hevosopistossa. Tämä jakso kannattaa kuunnella, jos toiveissa on saada hevosista itselleen ammatti.

#26 Eläinlääkärin vuositarkastus

Mitä Kaapon vuositarkastuksessa selvisi? Mitä eläinlääkäri oli mieltä ja miten Kaapoa hoidettiin? Ajankohta ei osunut tällä kertaa ihan nappiin, mutta pohdimme, miten se olisi fiksumpi hoitaa ensi kerralla.

#25 Kuulumisia: laidunkauden aloitus ja klinikkareissu

Kaapo on päässyt kesän makuun, Silja odottaa kuumeisesti heinäkuuta ja Elisa pohtii, milloin pääse lyömään kisat lukkoon kalenteriin. Kuulumisia siis luvassa hevosrintamalla ja vähän sen ulkopuolellakin. Kesäkuuta varjostaa toistaiseksi Kaapon selittämätön vaiva, jota menemme jatkotutkimaan tällä viikolla klinikalle.

#23 Paluu kesän ratsastusleireille

Juttelemme tällä kertaa hyvän ystävämme Manskun kanssa kesän ratsastusleireistä. Mikä heppaleireillä oli parasta ja mikä hurjinta? Mansku myös kertoo ratsastusleirikokemuksestaan aikuisiällä.

#22 Koronaspekulaatio – Minkälaisia tapahtumia kesällä voidaan järjestää?

Soitimme SRL:n Minna Peltoselle ja kysyimme koronakuulumisia. Tässä jaksossa pohdimme kesän kisojen tulevaisuutta ja muistutamme itseämme vielä hygieniasuosituksista.

#21 Katsaus meidän treeniviikkoon

Millä tavalla Kaapon treeniviikko muodostuu? Miksi hevosta on hyvä liikuttaa joka päivä? Jaksossa pureudumme peruskuntokaudella treenaamiseen ja pohdimme, minkälainen treeni soveltuu juuri Kaapolle.

#20 Hyppyjä eli esteratsastuksen parhaus

Esteratsastuksessa viehättää vauhti ja nopeat tilanteet. Jaksossa annamme treenivinkkimme sekä pohdimme lajin hienoutta ja haasteita. Elisa jakaa kokemuksensa esteratsastuksen aloittamisesta aikuisiällä.

#19 Vieras studiossa – vastaamme kinkkisiin kysymyksiin ratsastusurheilusta

Miten este- ja kouluratsastajan fysiikka eroaa toisistaan, mitkä ovat ratsastajan tärkeimmät lihakset? Hevosmaailman ulkopuolelta tulevaa valmentajavierailijaamme kiinnosti ratsastus urheilun näkökulmasta, niinpä jouduimme pohtimaan ratsastajan harjoittelua ja fysiikkaa.

#17 Q&A: Vastaamme kuulijoiden kysymyksiin

Mitä tehdä, jos hevonen hyppää pystyyn? Miten hevonen näyttää tunteitaan? Ensimmäisessä Q&A-jaksossa vastaamme kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin. Annamme myös vinkkejä esteistuntaan!

#15 Salaiset kansiot osa 2: entinen hevosemme Simppa

Kaivamme jälleen esiin tallipäiväkirjat, joiden sivuilta löytyy muistoja entisestä hevosestamme Cimmaronista eli Simpasta. Toisen hevosen myötä saimme enemmän vastuuta ja kehityimme hevosen omistajina.

#14 Vieras studiossa – Millaisena hevosharrastus näyttäytyy ulkopuolelta katsottuna?

Millaisia ovat hevosihmiset ja mitä hevosilta voisi oppia? Studioomme saapuu ensimmäinen vieras, kun Elisan puoliso Jarkko tulee kertomaan, millaisena hän näkee hevosharrastuksen.

#13 Miksi hevonen kuumuu? GoExpo Horsesta vinkkejä hevosen ruokintaan

Vierailimme viikonloppuna GoExpo Horsessa ja kävimme kuuntelemassa mm. eläinlääkäri Katja Lappalaisen luentoa hevosen ruokinnasta. Meille selvisi, että ruokinnan voi jakaa neljään palikkaan, ja että maitohappobakteerit eivät aina päädy paksusuoleen asti.

#12 Salaiset kansiot osa 1: Tallipäiväkirjat ja ensimmäinen hevosemme Maxi

Miten ensimmäiset vuodet oman hevosen kanssa menivätkään? Onneksi muistin tukena ovat säilyneet tallipäiväkirjat, jotka löytyivät siivouksen yhteydessä. Tässä jaksossa luemme hulvattomia otteita kirjoituksistamme ja muistelemme edesmennyttä hevostamme Maxia.

#11 Hevosen varusteet – Kurkkaus Kaapon kaappiin

17 vuotta vanha enkkuviltti ja muita uudempia ja vanhempia varusteita, joita Kaapon kaapista löytyy. Missä kannattaa panostaa ja missä pihistää oman hevosen varusteiden kohdalla?

#10 Parhaat ja kehnot ratsastajan varusteet

Kuinka monta kertaa ratsastushousut voivat revetä yhden viikonlopun aikana? Tässä jaksossa keskitytään ratsastajan varusteisiin. Paljastamme mm. mihin varusteisiin olemme valmiita panostamaan ja missä säästämme.

#9 Mitä tulee ottaa huomioon ennen hevosen ostamista?

Oma hevonen vaatii aikaa, rahaa ja pitkää pinnaa. Tässä jaksossa pohdimme, mitä asioita tulisi miettiä ennen hevosen ostamista.

#8 Esittelyssä hevosemme Kaapo

Yksi podcastin päähenkilöistä on hevosemme Kaapo, joka tuli meille noin neljä vuotta sitten myyntitallilta. Tässä jaksossa muistelemme Kaapon vaiheita ja kerromme, mitä olemme hevosestamme oppineet näiden vuosien aikana.

#7 Ennen ja jälkeen ratsastuksen eli miten hevosta hoidetaan

Tänään keskitymme lähinnä siihen, mitä tapahtuu ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen eli hevosen hoitamiseen. Annamme omat parhaaksi havaitut vinkkimme ja paljastamme mokat kilpailuissa ja arjessa.

#6 Rahajakso: Mitä ratsastus maksaa?

On selvää, että hevosharrastus maksaa, mutta kuinka paljon? Tässä jaksossa käydään läpi ratsastuksen kustannuksia oman hevosen, vuokrahevosen ja ratsastuskoulussa harrastamisen näkökulmasta.

#5 Hevosen mahahaava

Käsittelyssä yksi hevosen yleisimmistä ruoansulatuskanavan sairauksista eli mahahaava. Miten mahahaava syntyy ja oireilee, entä kuinka sitä hoidetaan?

Lisää tietoa mahahaavasta

Helsingin yliopistollinen eläinsairaala

Heppalääkäri.fi

#3 Kilpaileminen esteissä

Vuoden lopussa on hyvä hetki pysähtyä katsomaan menneisiin kisoihin ja asettaa tavoitteita tulevaan. Podcastin kolmannessa jaksossa puhutaankin kisaamisesta meidän näkökulmasta eli painotus on esteissä. Kisaamme, koska siinä pystyy mittaamaan paremmin omaa kehittymistä ja on helpompi asettaa konkreettisia tavoitteita. Kilpailuhenkiselle ihmiselle kisaaminen on tietysti ennen kaikkea hauskaa.

Parhaat kisamuistot ovat viime kaudelta, kun Kaapo ja Silja pääsivät pitkän kisatauon jälkeen taas kisakentille, ja menestystäkin tuli. Ensimmäisissä kisoissa tällä kaudella jännittivät kaikki käytännön asiat, kuten kuinka Kaapo käyttäytyisi kisapaikalla Riihimäen raviradalla. 

Kisoihin liittyy usein jännitys. Se on kuitenkin usein turhaa.  Jos ei heti uskalla lähteä kisakentille, kilpailemaan voi opetella esimerkiksi rataharjoituksissa. Aina kilpailuissa ei kuitenkaan kaikki suju niin kuin on ajatellut. Olemme tippuneet verryttelyssä ja radalla, unohtaneet ylittää lähtöviivan sekä ratsastaneet ohi esteestä. Onneksi virheistä voi aina oppia. 

Jaksossa muistelemme omia kisakommelluksia ja kertaamme estekilpailujen sääntöjä. Suomessa voi kilpailla seura- ja aluetasolla sekä kansallisella tasolla. 

Lopuksi selviää, voisimmeko mennä koulukisoihin? Entä millaisia tavoitteita meillä on tulevaisuudessa ratsastuksessa?

#2: Oma hevonen vai ratsastuskoulussa harrastaminen?

Hevoset Podcast: puhetta hevosista ja ratsastuksesta. Toisessa jaksossa muistellaan ratsastuskouluaikoja ja avataan hevosen omistajuuden hyviä ja huonoja puolia.

#1: Talvikauden riesa: ähky!

Hevoset Podcast: puhetta hevosista ja ratsastuksesta. Ensimmäisessä jaksossa käsitellään hevosten parissa puuhasteleville tuttua vaivaa eli ähkyä. Tervetuloa oppimaan meidän kanssa lisää!

Lisää tietoa ähkystä

Helsingin yliopistollinen eläinsairaala

Hevostietokeskus